Siirry pääsisältöön

Jonathan Wilson Tavastialla 16.7.2015



Herttinen, siitäkin on kohta vuosikymmen kun hyvä ystäväni, musiikkimentorini, tutustutti minut pitkän linjan alt.country-yhtye Wilcon musiikkiin. Kiintymys alkoi hienoista levyistä, mutta lempi roihahti Huvilateltassa elokuussa 2009. Se taitaa edelleen olla paras koskaan näkemäni keikka. Seuraavana kesänä Wilco oli taas Suomessa Kultsalla ja Tampereen Pakkahuoneella. Nekin olivat komeita keikkoja, mutta joku Huvilateltan ja ensikosketuksen taika puuttui.

Tapahtumakulku on palannut mieleeni, kun Santa Barbaran folkrock-artisti, Amerikan preerioiden tulkki Jonathan Wilson vieraili viime vuonna Huvilateltassa ja nyt Tavastialla. Hän on selvästi löytänyt Suomesta yleisönsä. Kuten Wilco, myös Jonathan Wilson tekee hyviä levyjä ja hienoja kappaleita, jotka kuitenkin nousevat aivan uudelle tasolle keikkatilanteessa. Wilson Huvilateltassa elokuussa 2014 ei ihan noussut viisi vuotta aiemman Wilcon tasolle, mutta ei jäänyt kauaksi.




Wilson palasi Helsinkiin täydehkölle Tavastialle viime viikolla. Odotukset olivat suuret, ja nyt taika säilyi. Jonathan Wilson on hyvä biisinkirjoittaja ja maaginen kitaristi. Hän ei säkenöi lavalla karismallaan tai verbaalisesti, eikä tehnyt niin aiemmin päivällä Radio Helsingin haastattelussakaan. Sanoittajana kaveri ei kosketa minua, mutta miehen kitara varastaakin pääosan toimien paitsi soittimena myös ruoskana ja liekinheittimenä.

En kovin paljoa piittaa kitarasooloista, vaikka mielessäni ovatkin Wilcon Nels Clinen tykitys Impossible Germanyssä ja Jonathan Wilsonin taikasormet. En pidä tiluttelevista sooloista, jotka ovat varmasti teknisesti vaativia, mutta väistämättä liian usein toistettuna rikkovat bändikeikan dynamiikan.




Eniten pidän raa’asta, puhtaasta, yksinkertaisesta ja kirkkaasta riffittelystä, ja sitä toden totta Tavastialla saatiin. Soundit olivat täyttä rautaa. Hienot kappaleet nousivat aivan uusiin korkeuksiin ja esimerkiksi Valley Of The Silver Moonin kitaran säröinen kaiku salissa saa vieläkin ihon kananlihalle. Tiukkaa äänimattoa, suoraa rokkia, herkkää folkkia, loputonta nostatusta, psykedeliaa, surinaa, kolinaa, ääntä. (Näyte vuodelta 2013 Ranskasta)

Wilcoa ei ole Suomessa näkynyt viiteen vuoteen. Toivottavasti Jonathan Wilson tulee pian taas uudestaan

Nämä kuultiin:

Lovestrong
Desert Raven
Dear Friend
Moses Pain
Can We Really Party Today?
Magic Everywhere
Love To Love
Ballad Of The Pines
Angel
Fazon
Valley Of The Silver Moon
Coming Into Los Angeles

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…