Siirry pääsisältöön

Jonathan Wilson Tavastialla 16.7.2015



Herttinen, siitäkin on kohta vuosikymmen kun hyvä ystäväni, musiikkimentorini, tutustutti minut pitkän linjan alt.country-yhtye Wilcon musiikkiin. Kiintymys alkoi hienoista levyistä, mutta lempi roihahti Huvilateltassa elokuussa 2009. Se taitaa edelleen olla paras koskaan näkemäni keikka. Seuraavana kesänä Wilco oli taas Suomessa Kultsalla ja Tampereen Pakkahuoneella. Nekin olivat komeita keikkoja, mutta joku Huvilateltan ja ensikosketuksen taika puuttui.

Tapahtumakulku on palannut mieleeni, kun Santa Barbaran folkrock-artisti, Amerikan preerioiden tulkki Jonathan Wilson vieraili viime vuonna Huvilateltassa ja nyt Tavastialla. Hän on selvästi löytänyt Suomesta yleisönsä. Kuten Wilco, myös Jonathan Wilson tekee hyviä levyjä ja hienoja kappaleita, jotka kuitenkin nousevat aivan uudelle tasolle keikkatilanteessa. Wilson Huvilateltassa elokuussa 2014 ei ihan noussut viisi vuotta aiemman Wilcon tasolle, mutta ei jäänyt kauaksi.




Wilson palasi Helsinkiin täydehkölle Tavastialle viime viikolla. Odotukset olivat suuret, ja nyt taika säilyi. Jonathan Wilson on hyvä biisinkirjoittaja ja maaginen kitaristi. Hän ei säkenöi lavalla karismallaan tai verbaalisesti, eikä tehnyt niin aiemmin päivällä Radio Helsingin haastattelussakaan. Sanoittajana kaveri ei kosketa minua, mutta miehen kitara varastaakin pääosan toimien paitsi soittimena myös ruoskana ja liekinheittimenä.

En kovin paljoa piittaa kitarasooloista, vaikka mielessäni ovatkin Wilcon Nels Clinen tykitys Impossible Germanyssä ja Jonathan Wilsonin taikasormet. En pidä tiluttelevista sooloista, jotka ovat varmasti teknisesti vaativia, mutta väistämättä liian usein toistettuna rikkovat bändikeikan dynamiikan.




Eniten pidän raa’asta, puhtaasta, yksinkertaisesta ja kirkkaasta riffittelystä, ja sitä toden totta Tavastialla saatiin. Soundit olivat täyttä rautaa. Hienot kappaleet nousivat aivan uusiin korkeuksiin ja esimerkiksi Valley Of The Silver Moonin kitaran säröinen kaiku salissa saa vieläkin ihon kananlihalle. Tiukkaa äänimattoa, suoraa rokkia, herkkää folkkia, loputonta nostatusta, psykedeliaa, surinaa, kolinaa, ääntä. (Näyte vuodelta 2013 Ranskasta)

Wilcoa ei ole Suomessa näkynyt viiteen vuoteen. Toivottavasti Jonathan Wilson tulee pian taas uudestaan

Nämä kuultiin:

Lovestrong
Desert Raven
Dear Friend
Moses Pain
Can We Really Party Today?
Magic Everywhere
Love To Love
Ballad Of The Pines
Angel
Fazon
Valley Of The Silver Moon
Coming Into Los Angeles

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…