Ville-Juhani Sutinen: Vaivan arvoista - esseitä poikkeuskirjallisuudesta (2022 Avain, 319 s)
Mitä jos olen kyllästynyt lukemiseen?
Kysyin muutama vuosi sitten samoin muotoillun kysymyksen itseltäni, mutta silloin kohteena oli urheilun seuraaminen. Annoin ajan kulua ja asioiden tapahtua, ja niin se oli, olin kyllästynyt. Penkkiurheiluni vähentyi tuntuvasti. Koen ongelmaksi, perin ikäväksi, lähes eksistentiaalisen kriisin aiheeksi, jos vastaus osoittautuisi samaksi myös lukemisen osalta. Luen kuitenkin koko ajan, keskimäärin kolme kirjaa kahdessa viikossa. Tarkan seurantani ansiosta tiedän tämän. Onko sitten tarkan seurantani syytä, että joskus tuntuu suorittamiselta. Toinen fakta: olen lukenut viime vuosina monta kirjaa, joista en muista yhtään mitään, en aina edes lukeneeni.
Näin ei voi jatkua. Tai totta kai voi - luen kirjoja, pidän lukemisesta, voin kertoa kaikille lukevani, herään hyvin aikaisin aamulla lukemaan. Arkisin se on välillä uuvuttavaa, mutta viikonloppuisin elämäni kohokohtia. Kirjaston varausjärjestelmän liikkeellä pitämiseen annan ison panoksen, antikvariaatit saavat osansa tuloistani kuten säännöllisesti myös kirjakaupat. Miksei näin voisi jatkua.
Mutta luin Ville-Juhani Sutisen Finlandia-voittajan Vaivan arvoista viime kesänä ja ymmärsin kaipaavani toisenlaista kokemusta, uutta ulottuvuutta, uppoutumista ja syventymistä. Sutinen käyttää pitkistä ja vaikeista teoksista määritelmää poikkeuskirjallisuus. Siinä on kaiku muutaman vuoden takaisista poikkeusoloista, joiden hiljaisuutta ja verkkaisuutta huomaan kaipaavani. En sinällään tunne houkutusta pitkiin tai vaikeisiin kirjoihin niiden pituuden tai vaikeuden vuoksi. Mutta ehkäpä haen niitä vaivan näkemisen tähden. Juoksin aikanani maratoneja, ja niistä Sutinenkin puhuu. Siitä kuinka enemmän vaivan arvoista on juosta maraton kuin neljä kymmenen kilometrin lenkkiä. Vaikka ne neljä olisivat helpommin toteutettavia, järkevämpiä, terveellisempiä, paremmin kuntoa kohottavia.
Alkamassa on siis logiikkaa ja järjen ääntä uhmaava Vaivan arvoista -lukumatka. Se kestää 15 kuukautta ja matkan aikana luen vain kirjoja, jotka olen poiminut Sutisen teoksesta. Jos siis julkaiset houkuttavan uutuuskirjan tai kiinnostavan esikoisen, olet Finlandia-ehdokkaana tai voitat Nobelin: pahoittelen, luen teoksesi vasta vuonna 2027. (Poikkeus tähän sääntöön on Kalle Päätalon Iijoki-sarja, joka jatkuu ikuisesti ja sopii hyvin Vaivan arvoista -projektin sivuun.)
Sutinen esittelee kaikkiaan kolmisenkymmentä teosta, mutta jotkut maailmanhistorian unohduksiin painuneet järkäleet tuntuvat yksinkertaisesti ylitsepääsemättömiltä hankkia, omistaa, perehtyä, kantaa repussa – tarkoitus olisi kuitenkin samalla tehdä ansiotyötä ja viettää oikeaakin elämää. Osittain olen siis soveltanut ja valinnut omiani, muutaman jopa omasta hyllystä. Pääasialliset hankintalähteeni ovat Helmet-kirjasto, Helka-kirjaston kellarikerros ja Amazon-verkkokauppa. Viimeksi mainittu tarjosikin heti ensimmäisen käytännön haasteen: tein kirjaostokset lokakuun ja marraskuun lukuvuoroa varten hyvissä ajoin kesällä, mutta toimitusajaksi ilmoitettiin joulu-helmikuu. Ylimääräistä vaivaa ja aikataulu uusiksi.
Ennen aloitusta verryttelin huolellisesti: kuuntelin Sutisen haastattelun Pieni karanteenikirjakerho -podcastissa 20.12.2022 ja luin kaksi esseetä: Jonathan Franzenin “Mr. Difficult: William Gaddis and the Problem of Hard-to-Read Books” sekä Phil Jourdanin “No Thanks, Mr Franzen, I Like My Novels Difficult”.
Kommentit
Lähetä kommentti