Sinällään tarina on yksinkertainen: Pienessä kaupungissa vanhassa talossa asuvan Emily Griersonin isä menehtyy, Emilyllä on isältään periytynyt verovapaus, joka hiertää muita kaupunkilaisia. Yksinäisen Emilyn toimia seurataan tarkasti, ja eräänä päivänä hän ostaa myrkkyä. Emilyllä on mielitietty Homer Barron, joka katoaa. Emily vetäytyy vuosikymmeniksi taloonsa, jossa asuu palvelija-puutarhuri Toben kanssa. Emily kuolee ja kaupunkilaiset pääsevät hänen taloonsa.
Ei-lineaarisella kerronnalla ja kiinnostavalla kertojaratkaisulla Faulkner on luonut novelliin tasoja ja merkityksiä, jotka eivät tyhjene kertalukemalla. Siitä kertoo sekin, että novelli on ymmärtääkseni tunnustettu amerikkalaisessa proosassa merkkiteokseksi. Jo pikainenkin hakukoneiden käyttö paljastaa, että sitä on luettu, tulkittu ja analysoitu vuosien saatossa paljon.
Oma tulkintani ei kirkastunut tuossa lukutilaisuudessa, vaan vasta myöhemmillä itsenäisillä lukukerroilla. Se ei noussut esille asiantuntevissa kommenteissa, joissa pohdittiin rotukysymystä, feminististä näkökulmaa, kolonialismia, sukupuoli-identiteettiä, valkoisen vanhenevan miehen valta-asemaa länsimaisen kirjallisuuden kaanonissa, kirjallisuuden lajiteoriaa ja kuinka montaa muuta hienoa ajatusta ehdittiinkään käydä läpi. Minulle päällimmäinen ensimmäisen lukukerran vaikutelma oli Emily eräänlaisena menneen maailman symbolina, uuden aikakauden ja unohduksiin painuvat elämänmuodon taitekohtana. Se on hyvin koskettava tapa lukea novellia.
”Emme osanneet sanoa, näkikö hän meidät vai ei, kun hän istui ikkunassaan kuin seinäkomerossa seisova puusta veistetty epäjumalan kuva. Sellaisena hän siirtyi sukupolvelta toiselle – kalliina, väistämättömänä, selittämättömänä, äänettömänä ja luonnottomana.”
On selvää, että Emilyn talossa on salaisuuksia. Sen kuvaus ja tavat, joilla henkilöt lähestyvät taloa antaa selviä viitteitä siitä, että se pitää sisällään jotakin, josta ei ole syytä puhua tontin rajojen ulkopuolella. Ja vaikka tarkkaa syytä ei tiedetä, niin aihetta kyläläisillä olisi, koska Emilyn talon salaisuus on muuttunut eräänlaiseksi kollektiiviseksi tabuksi. Asioita peitellään tarpeen vaatiessa vaikka kemikaalien avulla.
Emily on saanut koko elämänsä ajan erityiskohtelua. Faulkner kirjoittaa, että kaupunkilaiset puolustivat Emilyä, koska hänen suvussaan oli mielisairautta. Emilyä kohdanneiden inhimillisten surujen myötä kaupunkilaiset iloitsevat, koska he toivovat, turhaan, että Emilystä tulisi inhimillinen, joku jota voisi sääliä. Emilyn kyvyttömyys luoda terveitä ihmissuhteita on todennäköisesti siirtynyt hänen suvussaan sukupolvelta toiselle.
Uskon, että Emily on narsistisen vanhemmuuden, mahdollisesti insestinkin ja isänsä hyväksikäyttämisen uhri. Se on johtanut epävakaaseen minäkuvaan ja persoonallisuuden häiriöön, joka on myöhemmin ajanut Emilyn läheisriippuvuuden tilaan. Emilystä on tullut vaikeasti riippuvainen muista ihmisistä ja muiden ihmisten elämistä, mikä ilmenee hylkäämisen kokemuksen pelkona ja luopumisen vaikeutena.
Emilyllä jää oma elämä elämättä, kun hän viettää sen ensin isänsä ja sen jälkeen rakastajansa kanssa, eikä loppujen lopuksi ole lainkaan selvää, onko Emilyn rakas hänestä tai naissukupuolesta ylipäätään kiinnostunut. Emilyn tunneside omaan isäänsä on niin vahva, että se pitää Emilyn otteessaan loppuun saakka ja estää elämästä elämää naisena.
”Me muistimme ne kaikki nuoret miehet, jotka hänen isänsä oli ajanut pois ja me tiesimme, että jäätyään puille paljaille hänenkin oli täytynyt ihmisten tapaan takertua siihen, joka häneltä oli kaiken ryöstänyt.”
Kuin alleviivatakseen tätä riippuvuussuhdetta ja sen pysyvyyttä Faulkner on rakentanut Emilyn toimeentulon turvaamiseksi verovapausjärjestelyn. Se turvaa Emilyn elämän taloudellisesti, mutta pitää samalla kiinni isänsä muistossa. Kaupunkilaiset kyseenalaistavat järjestelyn säännöllisesti, ja varsinkin uudet sukupolvet haluaisivat siitä luovuttavan, mutta jokin yhteisön kollektiivisessa muistissa estää nämä pyrkimykset, ja Emily saa jatkaa erikoisasemassaan.
Emilyn isän kuoleman jälkeen häntä ei näy pitkään aikaan ulkona ja Homer Barronin katoamisen jälkeen Emily vetäytyy kaupunkilaisten keskuudesta kokonaan. Palvelija Tobe on ainoa elonmerkki, joka talon ulkopuolella näkyy. Emily ei anna kiinnittää taloonsa nimeään tai uutta kirjelaatikkoa. Välillä hän yrittää avautua ja lähentyä järjestämällä kotonaan posliinimaalauksen opetusta, mutta uudet kaupunkilaiset eivät enää halua lähettää lapsiaan Emilyn oppiin. Homerin kohtalo ratkeaa vasta aivan novellin lopussa, ja on jopa voimakkaampi riippuvuussiteen ilmentymä kuin aiempi tilannne, jossa Emily ei luovuttanut isänsä ruumista haudattavaksi.
”Hän sanoi, ettei hänen isänsä ollut kuollut. Hän teki näin kolmena päivänä, kun papit kävivät hänen luonaan ja lääkärit yrittivät taivuttaa häntä luovuttamaan ruumiin. Juuri kun he aikoivat turvautua lakiin ja pakkokeinoihin, hän taipui, ja he hautasivat hänen isänsä kiireesti.”
Tapa, jolla Faulkner kuvaa Emilyn riippuvuutta hänelle läheisestä ihmisestä, on makaaberin ylivedetty, mikä toimii retorisena keinona hienosti. Novelli on kerrassaan upea ja ennen kaikkea jälleen muistutus siitä, kuinka hiemankin pintaa syvemmältä lukemalla, ajatuksella että jokaisella asialla on merkitys, voi avautua kokonaan uusia näkökulmia.
William Faulkner: Ruusu Emilylle (A Rose For Emily 1930, suomentanut Marketta Ormala, WSOY, 15 sivua)
Kommentit
Lähetä kommentti