Helmikuun 2019 suositukset


Olavi Paavolainen: Risti ja hakaristi (1938 Gummerus, 352 s).
Suomi 100 –kirjaprojekti  etenee hitaasti mutta varmasti. Juhlavuosi alkaa jo painua historiaan, ja minä siirryn kohta 1940-luvulle. Vuoden 1938 valinta oli yksi parhaista toistaiseksi. Olavi Paavolaisen matkakirja on maantieteellisten siirtymien ohella, tai oikeastaan niitä tärkeämpänäkin, matka 1930-luvun kulttuuriseen ja henkiseen Eurooppaan. Koska kyse on trilogian kolmannesta osasta, en ihan aluksi hahmottanut, miten sinällään kiinnostava alku Inka-valtion tuhoutumisesta liittyi kokonaisuuteen. Mutta mitä pidemmälle kirja eteni, sitä paremmin ymmärsin Paavolaisen ajatuksen. Andeilla 500 vuotta sitten kukoistaneessa totalitaarisessa sosialismissa oli hyvin paljon samoja piirteitä kuin siinä, mitä Euroopassa tapahtui maailmansotien välisinä vuosikymmeninä.

W.G. Sebald: Saturnuksen renkaat 

Lars Sund: Missä musiikki alkoi (2018 Teos, suom. Laura Jänisniemi, 540 s).
Lähtökohtaisesti kaikki on kohdillaan, ja alku on erinomainen. Kehitysromaani, jossa psykologiset perhesuhteet ovat avainasemassa ja joka on vielä kuorrutettu viimeisen viiden vuosikymmenen yhteiskunnallisella ja popmusiikillisella kehykselle. Mutta johonkin se kuin tarjottimella ollut syvä vaikutus katosi. Tuntuu, että tapahtumat ja henkilöt tulivat esille hieman liian yllättäen ja nopeasti ilman, että heihin kaikkiin oli ehtinyt kiintyä, kun dramaattisia asioita jo tapahtui.

Kommentit