Brett Anderson: Hiilenmustat aamut (2018 Sammakko, suom. Sirje Niitepöld, 212 s).
Sueden laulajan Brett Andersonin muistelmateos on poikkeuksellinen kiinnostava rock-elämäkerta. Se päättyy hetkeen juuri ennen yhtyeen uran urkenemista ja tulevasta menestyksestä on vain pieni aavistus. Pääpaino on sellaisen Englannin kuvaamisessa, jota ei enää ole olemassa. Anderson kuvaa kasvamista pienessä satelliittikaupungissa ja kotiutumista 1990-luvun taitteen Lontooseen. Kirja kertoo myös Andersonin isästä ja hän sanoo kirjoittaneensa sen pojalleen hetkellä, jolloin ovi omaan vanhenemiseen on juuri raottumassa. Kirjan kruunaa kirjailija Riku Korhosen omakohtainen Suede-historiikki.
Hans Selo: Diiva (1970 WSOY, 191 s).
Ei tule usein vastaan tällaisia kirjoja. Aikoinaan jonkunlaisen kulttuuriskandaalinkin aikaan saanut Diiva on kertomus keikailevasta ja sisältä rikkinäisesta Kai Terhosta. Hän kulkee, oleilee ja mietiskelee osin harhojensa maailmassa, osin lapsuuden vavisuttavissa traumoissa ja osin Selon luomassa Helsingissä, jonka kuvaus on aivan poikkeuksellista. Selo näkee asiat toisella tavalla kuin suurin osa meistä muista. Helsinki on hiilestä likainen paheiden ja eroottisen hurmoksen kaupunki, eivätkä suljetut laitokset, joissa Terho elää osan elämäänsä ole sen valoisampia. Loppua kohti Diiva luisuu spiraaliseen narratiiviseen hulluuteen, mikä ei valitettavasti voinut olla vaikuttamatta lukukokemukseen.
Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia (1960 Teos, 260 s).
1950-luvun helsinkiläisen rivitalon kotirouvan, Rouva Pyyn henkilöhahmo on erinomainen, vaikka kirjassa ei oikeastaan kerrota hänestä mitään. Rouva Pyy puhuu, miettii ja miettii, mitä ajattelee muiden hänestä luulevan. Tässä, puheen ja ajattelun epäsuorassa kuvauksessa on myös Vartion tekstin poikkeuksellinen vetovoima. Tarina on kiehtovan aukkoinen. Kuitenkin tuntuu, että aika ei ole ollut Vartion romaanille täysin armollinen.
Kommentit
Lähetä kommentti