Kaiken maailman imaginisteja ja kuubalaista vastarintakirjallisuutta tulee luettua. Sellaisia, joissa henkilöt ja miljöö eivät lähtökohtaisesti millään tavalla kohtaa oman elämäni kanssa. Siksi olikin mukava välillä tuoda aiheet lähemmäksi kotia. Tartuin kiinnostuneesti Hyvään ihmiseen, koska se kertoo miehestä, jolla on ”vaimo ja lapsi ja vakituinen työ sosiaalivirastossa” ja joka silti viihtyy paremmin ”päiväkirjojensa kuin muiden ihmisten parissa”. Lisäksi Markku Pääskyseltä aiemmin lukemani Sielut (2015) ja Vihan päivä (2006) olivat hyviä kirjoja. Odotukseni olivat korkealla.
Asetelma toimii. Pääskynen seuraa päähenkilömiehensä elämää kohtalokkaanomaisin seitsemän vuoden syklein. Vuonna 1994 opiskelija ei tiedä mitä tehdä, ja neljän etapin kuluttua vuonna 2015 ei oikein tapahdu enää mitään. Siinä välissä hän on tullut paitsi isäksi myös tehnyt päätöksen ruveta auttamaan ihmisiä.
”Paljon on tapahtunut, käsialani on muuttunut, minä olen muuttunut, poissa on nuoruuden runous.”
Hersyvimmillään, hauskimmillaan ja osuvimmillaan Pääskynen on Kallion virastotalossa; remontin ja muuttojen keskellä, piittaamattoman pomon luoman epätietoisuuden armoilla, kyynisen kollegan seurassa, sujuvakielisen kehittäjäkonsultin vetämässä fläppitaulusessiossa. Neuvotteluhuoneissa, joissa itsekin olen viettänyt ison osan työhistoriaani.
Pääskysen teksti on kuivaa, ja se on samalla heikkous ja vahvuus. Viisaat ajatukset kiteytyvät parhaiten lakonisen lyhyissä lauseissa, mutta kun rekisterissä ei ole oikein vaihtelevuutta, tarina alkaa väkisin puuduttaa. Tunnesiteet jäävät syntymättä, ja kaikesta huolimatta päähenkilö jää etäiseksi. Kirjan kiinnostavin elementti on sen osittainen päiväkirjamainen kerrontaratkaisu.
”Minun elämästäni on tullut säännöllistä ja kun muistelen menneitä vuosia minut kauhistuttaa miten holtiton ja typerä olen ollut, päiväkirjani ovat vaivaannuttavia nuoren miehen raapustuksia joissa luulen itsestäni liikoja. Haluaisin kuvitella, että todellisuus oli silloin toinen mutta niin ei ollut, ei ollut todellisuutta vaan ainoastaan minun käsitykseni siitä, henkilökohtainen epätodellisuus.”
Markku Pääskynen: Hyvä ihminen (2018 Tammi, 198 s)
Kommentit
Lähetä kommentti