Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö ja Säihkenäyttämö
Richard Flanagan: The Narrow Road to the Deep North (2013 Vintage Books, 448 s).
Jos vain englanninkielen taitoni olisi parempi, nostaisin todennäköisesti kirjan vielä suurempaan arvoon. Flanaganin Booker-voittaja kertoo australialaisesta joukko-osastosta, joka joutuu sotavangiksi ja orjatyöhön Japanin Burma-Thaimaa kuoleman rautatielle. Toisaalla se kertoo osaston johtajan elämästä ennen sotaa ja sodan jälkeen sekä tämän kohtaamasta suuresta, mutta kielletystä rakkaudesta.
Tytti Heikkinen: Varjot astronauteista (2009 Poesia, 74 s).
Tällaista nykyrunoutta luen mielelläni, ja flarf-runoudeksi tyylilajia on ilmeisesti kutsuttava. Läski XL -nimimerkin elämäntilitys ja toiminta erilaisissa tilanteissa saa lukijan huutamaan epätoivosta ja unohtamaan heti kättelyssä, että kyseessä on fiktiivinen, netin keskustelupalstojen kirjoituksista koottu hahmo. Tinkimättömän persoonallinen proosarunokokoelma.
Samuli Paulaharju: Tunturien yöpuolta (1934 SKS, 135 s).
Lappilaisen perinnerunouden ja tarinoiden kerääjä Samuli Paulaharju julkaisi uransa loppupäässä myös fiktiivisiä tarinoita pohjoisimman Suomen, Jäämeren ja tunturien ihmisistä, loitsuista ja oloista. Ne ovat hienoa luettavaa, vaikka kokonaisuus hieman kärsiikin hajanaisuudesta. Joka tapauksessa jokaisen 16 novellin äärelle voi pysähtyä, jo pelkästään niiden eksoottisten nimien takia, ja apuna tässä kaikessa on lopun ”Outoja sanoja” -luettelo. Pohjoisen kansanrunous ja karjalainen lyriikka ovat mielenkiintoinen vastinpari.
Jouko Turkka: Aiheita (1983 Otava, 170 s).
Suoraan ytimeen meneviä tarkkoja ja nerokkaita havaintoja ihmisluonteesta ja elämän tilanteista. Turkka näki ihmisissä jotakin mitä me muut emme näe, ja hän purki aiheensa näihin omaleimaisiin ja poikkeuksellisiin kirjoituksiin. Ne ovat aloituksia, keskeneräisyyksiä ja kiteytyksiä, jotka jäävät mieleen kummittelemaan. Niissä on ihmiselämän pienuus ja ohikiitävyys, elämä ja taide jatkuvat, ja nämä sanat jäävät olemaan, mutta myös uusia tulee aina.
”Nyt olen näistä täysin vapaa, minun ei tarvitse koskaan enää kirjoittaa mitään. Ei jää sitä epämääräistä kaipausta, että joku sitten lukisi ne jälkeenjääneistä papereista.”
Kommentit
Lähetä kommentti