Autiot paikat

Hyvät lukukokemukset seuraavat toisiaan, välillä osuu kohdalle erinomaisiakin. Mutta harvemmin tekee kirjan kannen suljettua mieli matkustaa – ellei peräti muuttaa – Huippuvuorille, Detroitiin tai Oijärvelle.

Jenni Räinä & Vesa Ranta: Reunalla. Tarinoita Suomen tyhjeneviltä syrjäkyliltä. 2017 Like, 262 s.

Reunaseutujen rappiota voi tarkastella esteettisesti, ja tyhjentyneet tanssilavat näyttävät kauniilta, mutta vakavampi asia on tietenkin se, että monelle välttämättömät peruspalvelut ovat satojen kilometrien päässä. Hyvinvointivaltio on hyvin kaukana, kuntaliitosten myötä yhä etäämmällä.

Koulun aloitti viime vuonna yksi oppilas, tänä vuonna samoin, mutta nyt näyttää siltä, että kylällä on syksyllä 2019 neljä ekaluokkaista. On päästy koululaisten loma-aikojen ilmaisen joukkoliikenteen piiriin, mutta kylän bussilinjan kulkeminen on päätetty keskeyttää juuri koulujen loma-aikoina. Syy Pekan sietämättömään päänsärkyyn ei ole selvinnyt vielä toisellakaan terveysasemakäynnillä. ”Ne on saaneet kunnilta niin kovat nootit, ettei ketään saa laittaa sinne, ettei tule kuluja.”

”Iin Oijärvellä sijaitsevaa taloa ympäröi ennen juhlava tummanvihreä kuusimetsä, joka on nyt pinoina talon vieressä odottamassa hakemista. Lohduton näky on tyypillinen syrjäkylillä: tyhjä talo, jonka ympäriltä perikunta on lopulta hakkauttanut vielä kotimetsän.”

Koskettavimpia eivät kuitenkaan ole korpimökit ja rintamamiestalot, vaan kerrostalot, joista kunnan huoltoyhtiö on lopulta katkaissut lämmityksen. Rivitalot, jotka hukkuvat koskemattomiin hankiin. Ne ovat rakennuksia ja tiloja, joiden piti edelleen olla käyttökelpoisia ja tarpeellisia. Ikkunat ovat nykyaikaiset, maalipinta toistaiseksi virheetön ja lumen ja jään peittämä peltikatto todennäköisesti kiiltää vielä.

Maailman väistämätöntä muuttumista voi olla vaikea niellä, jos perinteet ovat tärkeitä ja jos omaksi tehtäväksi sukupolvien ketjussa on tullut ratkaisu, hylätäkö kotitila vai jäädä sinne. Paikalle, mihin suvun esivanhemmat muuttivat vuonna 1799.

Syrjäkylien tyhjenemiselle saattaa olla elinkeinopoliittisten perusteiden lisäksi myös inhimillisiä syitä. ”Olen paha suustani ja epäsiveellinen kun minulla on ollut useampi mies täällä asumisen aikana. Olen jonkinlainen noita tässä yhteisössä. Kaikissa primitiivisissä yhteisöissä on oltava pahan ja synnin ruumiillistuma, johon voidaan heijastaa se kaikki, mitä itsessä ei toivota olevan.”

Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla. Tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille. 2016 Teos, 209 s.

Vehkoon kirja liikkuu suuren maailman kuviossa. Doelin kylä jää Antwerpenin sataman loputtoman konttivarastomaan tarpeen alle. Huippuvuorilla sijaitsevan venäläiskaupungin Piramidan autiot tiilitalot säilyvät kylmyyden ja kuivuuden ansiosta antiikin raunioita paremmin. Vehkoon näkökulmana on kertoa romahtaneista talouksista, tietoisesti hylätyistä ja suljetuista rakennuksista, jopa kokonaisista kaupungeista. Tyhjinä ja autoina ne paljastavat oman mielettömyytensä paremmin kuin asuttuina: maailman pohjoisin Lenin-patsas, 18-kerroksinen mielipuolisesti sijoitettu rautatieasema, mainos jonka mukaan saat kahvin kaupan päälle, jos ostat pilvenpiirtäjän.

Detroit on oma lukunsa. Omakotitalojen huutokaupat alkavat 1000 dollarista ja yhtä paljon maksaa autovakuutus varkausturvalla kuukaudeksi. Halvimpien talojen ostaja joutuu sitoutumaan nykyasukkaiden häätämiseen.

Detroitilla on kuitenkin paljon toivoa. Siellä versovat uudenlainen kaupunkikulttuuri, ruoan tuottamisen urbaanit tavat, pyöräily ja kävely. Kaupungissa pitää tehdä isoja infrastruktuuripäätöksiä, tyhjennettävä alueita, lakkautettava ylläpitoa ja purettava kaupunginosia.

Ajatus, ettei jälkiteollisesta romahtaneesta Detroitista koskaan enää tule miljoonakaupunkia, on viehättävä. Kun väestömäärä on pienentynyt, fyysistä kaupunkiakin voi pienentää, ja ehkä jopa parantaa. Detroit siirtyy vähitellen ihmisten haltuun. Entisessä Motor Cityssä järjestetään suuria pyöräilytapahtumia, joissa kierrellään suurkaupungin katuja ja otetaan niitä vähitellen haltuun ilman väkivallan pelkoa tai moottorien melua.

Syrjäseutujen kokonaan tyhjentyneet paikkakunnat ovat aavekaupunkeja. Kuvaan kuuluu, usein rappioon viehättyneitä turisteja varten lavastetusti, että kaikki on jäänyt ennalleen, vain ihmiset ovat poistuneet. Ne ovat urbaaneja ja modernejakin, mutta syrjässä ja hylättyjä. Jonakin päivänä Piilaaksostakin on tuleva sietämättömien olosuhteiden paikka. Kuivunut aavikko, jossa käydään katsomassa Applen, Facebookin ja Googlen autioita toimitiloja.

Rappion estetiikka on välitila, ei enää elossa, ei vielä kadonnut.

Kuvat:
Råsundan purettu stadion Tukholmassa
Reunalla-teoksen kansi
Oulun seudun karttaa (Räinän ja Rannan teoksesta)
Autiopaikoilla-teoksen kansi
Detroitin hylätty asema (Vehkoon teoksesta)
Hylätty talo maantien varressa