Turkkilainen Nobel-kirjailija Orhan Pamuk kirjoitti tätä uusinta romaaniaan kuusi vuotta. Työ on varmasti ollut valtava, olkoonkin että Pamuk kirjoittaa kaupungista, joka on ollut hänen kotinsa yli 60 vuotta. Kummallisen mieleni lukeminenkaan ei ole ihan keveimmästä päästä. Sivuja on lähes 800, alussa on selventävä sukupuu, lopussa fiktiivisten ja todellisten tapahtumien kronikka sekä vielä viisisivuinen henkilöhakemisto.
Kummallinen mieleni etenee alkulukujen jälkeen kronologisesti vuodesta 1968 vuoteen 2012. Pääasiallisena paikkana on Istanbul, mutta tapahtumat sijoittuvat myös henkilöiden kotiseudulle, köyhälle Beysehirin alueelle Turkin maaseudulla.
Kuvatun neljän vuosikymmenen aikana Istanbul muuttuu perusteellisesti, sen väkiluku kasvaa kymmenellä miljoonalla. Perinteisten asuinalueiden matalat talot puretaan ja korvataan pikavauhdilla pystytetyillä kerrostaloilla. Sähköjä vedetään, siltoja rakennetaan ja metrotunneleita kaivetaan.
Tapahtumien kulku on sinällään yksinkertainen. Päähenkilö Mevlut syntyy maaseudulla, mutta lähtee suuren muuton mukana isänsä kanssa Istanbuliin hakemaan töitä ja elantoa. Mevlut, tavallinen ja rehellinen mies, ryhtyy katukauppiaaksi ja kotiutuu pääkaupunkiin. Mevlut avioituu kotikylän tytön Rayihan kanssa ja perustaa perheen. Vähitellen lähes koko suku on muuttanut Istanbuliin.
”Jotta tarinamme tulisi oikein ymmärretyksi, aion aina silloin tällöin muistuttaa lukijoitani näistä Mevlutin kahdesta peruspiirteestä, poikamaisista kasvoista ja siitä, että naisten mielestä hän oli hauskannäköinen paitsi nuorena myös vielä neljänkymmenen ikävuoden jälkeen. Kun taas Mevlutin alituisesta toiveikkuudesta ja hyväntahtoisuudesta – tai joidenkin mielestä sinisilmäisyydestä – minun ei tarvitse teitä muistuttaa, sillä nämä ominaisuudet tulette itsekin huomaamaan.”Pamukin ulkopuolinen kertoja kertoo tapahtumia pääosin Mevlutin kautta. Jokaisessa luvussa ääneen pääsee kertojana myös kyseisessä tarinakohdassa mukana oleva henkilö. Ratkaisu toimii ja luo kerrontaan vivahteita. Pamukin teksti on erittäin hyvää ja Tuula Kojon käännöstä miellyttävä lukea.
Kummallinen mieleni kertoo pienestä ja tavallisesta ihmisestä vaikeassa ajassa ja paikassa. Pamuk on – yksityiskohtien kirjaamisessa tinkimättä – vienyt Istanbulin kehityksen henkilöiden tasolle. Kaupunki muuttuu, modernisoituu, kaupallistuu ja Turkin viime vuosien kehityksestä huolimatta myös länsimaistuu.
Romaanin iso teema on siirtolaisuus ja elämän löytyminen uusista oloista. Mevlut kuuluu lähes koko elämänsä ajan köyhimpään katukaupustelijoiden luokkaan ja siinä ammatissa hän myös mieluiten elantonsa hankkisi. Bozan – perinteisen turkkilaisen juoman – myyminen kadulta ei vaan enää onnistu korkeisiin kerrostaloihin, joissa ihmiset olohuoneissaan katsovat televisiota. Ääni ei kanna eikä myyntikoria saa hilattua ihmisten ikkunoista.
”Kun taas silloin kun meni naimisiin Rayihan kanssa ja oli onnellinen, Mevlut luuli, ettei kaupunki koskaan muuttuisi, että hän kaduilla raataessaan kyllä löytäisi oman paikkansa, johon oppisi sopeutumaan. Niin itse asiassa kävikin. Mutta kun Istanbuliin oli viimeisten neljän vuosikymmenen aikana muuttanut hänen laillaan kymmenen miljoonaa muutakin ihmistä, jotka kaikki olivat hänen laillaan löytäneet sieltä itselleen oman sopukan, kaupunki oli muuttunut tyystin toiseksi.”Orhan Pamuk on huolissaan kotimaansa kehityksestä. Hän on kirjoittanut Kummalliseen mieleeni Turkin lähihistorian käänteitä ja käynyt Mevlutin kautta läpi myös kadotettua maailmaa. Jogurttikauppiaat varmasti värittäisivät minkä tahansa kaupungin katukuvaa, mutta toivottavasti Turkkikin pääsee joskus eroon Pamukin kuvaamista naimajärjestelyistä.
Kirja on hyvin realistisen oloinen kehityskertomus, jonka henkilökuvaus on ensiluokkaista. Kummallinen mieleni kantaa sivuillaan montaa viestiä, ehkä hieman liiankin montaa, koska tarina uhkasi keskivaiheilla hukkua mikro- ja makrotason yksityiskohtiin.
Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni (2014 Tammi, suom. 2017 Tuula Kojo, 763 s).
Kommentit
Lähetä kommentti