Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä

Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä (1917 Tammi, 344 s)

Yleisradio julkaisi vuoden 2017 alussa Suomi 100 –juhlavuoden kunniaksi 101 kirjan listan. Listassa on kirja jokaiselta itsenäisyyden ajan vuodelta. Yritän lukea aikajärjestyksessä kaikki 85, joita en ollut aikaisemmin lukenut, vaikka juhlavuoden aikana se ei tulekaan onnistumaan. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta tavalta tutustua monipuolisesti suomalaiseen kirjallisuuteen.

Pasilan kirjaston kirjavarastossa on yhtäkkiä ollut kuhinaa. Konrad Lehtimäen pölyyntyneet Ylös helvetistä –niteet ovat lähteneet liikkeelle, niissä on jopa varausjono. Minä sain omani vuoden 1953 painoksena.

Kirja sijoittuu tuntemattomaksi jäävään eurooppalaiseen valtioon ja lienee kuvannut vuonna 1917 suurin piirtein nykyaikaa tai lähitulevaisuutta. Takana on tuhoisa maailmansota, valtiota hallitsee oikeistolainen santarmihallitus. Maailmansota lienee ainakin osittain fiktiivinen tapahtuma ja hallintomalli viittaa keisarivallan aikaiseen Suomeen tai jonnekin Etelä-Eurooppaan. Päähenkilöiden nimet ovat raamatullisesti Marcus, Antonius ja Aurelius. He johtavat vastarintaliikettä, jonka tarkoituksena on tuhota vallanpitäjät niin, että sodat ja sorto päättyvät.

”Hän naputti pitkällä, laihalla sormellaan pöytään ja alkoi puhua hillitysti matalalla, sointuvalla äänellään; hän ilmoitti saaneensa tärkeän tiedon: – hallitus aikoo lähitulevaisuudessa julistaa yleisen liikekannallepanon ja sen jälkeen sodan naapurivaltakuntaa vastaan. Hän ehdotti siis keskusteltavaksi, mitä on asian johdosta tehtävä, mihin ryhdyttävä, ja kehoitti jokaista lausumaan mielipiteensä.”

Ylös helvetistä on naiivia ja omituista tekstiä 100 vuoden takaa. Juonen kuljetus tuntuu lapselliselta, tunteiden ja ajatusten kuvaus pintapuoliselta. Teksti on tarinointia ja sisältää epätarkkoja ja yksinkertaisia kielikuvia. T ä r k e ä t  a s i a t  k i r j o i t e t a a n  n ä i n, kolmen pisteen merkintä on säännöllisessä käytössä kappaleiden lopussa…, huutomerkin käytössä ei ole säästelty edes leipätekstissä!

”– Toverit, veljet! Me olemme kaiken tähänastisen kärsineet – mutta tämä on liikaa! Me olemme olleet äänettömiä, mykkiä orjia – mutta nyt emme voi enää, emme k e s t ä enää! Tämä on kuolemaa pahempi. Nyt meidän täytyy nousta. Me nousemme itsemme, pienokaistemme, miljoonien leskien ja orpojen nimessä ja me sanomme: s e i s !  N y t  r i i t t ä ä !”

Koneet ja moottorit ovat edustaneet aikanaan suurta tuntematonta, ja koska tarina kietoutuu vahvasti sodan ympärille, teknologia näyttäytyy apokalyptisessä valossa. Lentokone on myyttinen helvetinkone ja ajassa maailmanlopun henki. Toisaalta lentokone saa kirjassa fantasiamaisia piirteitä. Se nähdään ketteränä jokapäiväisenä kulkuvälineenä. Erikoinen ja kiehtova ajankuva onkin Konrad Lehtimäen tarinan parasta antia.

”Jos aseistus oli ensiluokkainen, niin oli miehistö sen sijaan sangen kirjavaa. Siinä oli villinnäköisiä alusmaalaisia ja jättiläiskokoisia maaseuduilta koottuja miehiä; näiden tylsäin härännaamain rinnalla huomasi ovelia suurkaupungin kasvattien kasvoja: veijareita, taskuvarkaita, epäonnistuneita liikemiehiä, rappeutuneita ylioppilaita.”

Ylös helvetistä on pasifistinen ja sosialistinen julistus. Militarismi on kukistuva lopullisesti sodan hirmutekojen seurauksena, ja Euroopan Yhdysvallat takaavat ikuisen rauhan. Kirja kuulostaa välillä kuin 1930-luvun Saksassa kirjoitetulta: historian vääryyksiä lähdetään oikomaan karismaattisen johtajan johdattamina, joukkohysterian vallassa. Lopputuloksena suurkaupungit palavat poroiksi.

”Mutta vielä koskaan ei ole tehty niin kauhistuttavan julmaa rikosta kuin viime yönä: Yksi Euroopan uljaimmista kaupungeista suitsee suunnattomana tuliroviona, kolmen miljoonan ihmisen: naisten, vanhusten ja satojentuhansien viattomien pienokaisten tuskanhuudot ovat siinä sammuneet viime yönä – siinä palavat parhaillaan heidän ruumiinsa.”

Tarinassa on lopulta myös rakkautta, vaikka se tuleekin täysin kulman takaa. Konrad kertoo siitä lukijalle, mutta mikään aiemmassa tarinassa tai henkilöiden käyttäytymisessä ei anna meille vihiä, että tällaista on tapahtumassa.

Jos nykyään fiktiota kirjoitetaan kansan sivistämiseksi, ihmisten viihdyttämiseksi, maailman jäsentämiseksi, joskus tuntemattomistakin motiiveista, niin tätä lukiessa tuli pohtineeksi romaanien julkaisemisen motiivia 100 vuotta sitten. Mieleen tulee lähinnä propaganda tai pelottelu.

Pakko on tunnustaa, ettei kaksisesti alkanut tämä projekti. Toisaalta Konrad Lehtimäen kirjaa luetaan ja jonotetaan 100 vuotta ilmestymisen jälkeenkin. Tätä blogikirjoitusta tuskin luetaan vuonna 2117.