Suosituksiksi nousevat
Laura Lindstedt: Oneiron (2015 Teos, 432 s).
Kauan odottamani lukukokemus oli epätasainen, ja kannustankin tulevia kanssalukijoita malttiin. Ensimmäiset noin 300 sivua ovat hyvää kirjallisuutta, jälkimmäiset noin 150 sivua häikäisevän hienoja. Oneiron kertoo seitsemän eri puolilta maailmaa kotoisin olevan naisen kuolemasta, elämästä sekä hetkistä välittömästi kuoleman jälkeen. Lindstedtin teksti on syntynyt uskomattoman perehtyneisyyden kautta ja tekstityylien monipuolisuus on mestarillista. Ainutlaatuinen lukukokemus.
Cormac McCarthy: Veren ääriin
Jose Saramago: Ricardo Reisin viimeinen vuosi
Lukukokemuksina säilyvät
Helmi Kekkonen: Suojaton (2014 Siltala, 160 s).
Traaginen tarina nuoresta Isasta. Hän on ollut rikkinäisen perheen outo lapsi, josta on aina oltu huolissaan, mutta jota kukaan ei ole ikinä kunnolla ymmärtänyt. Isa ei puhu.
Helmi Kekkonen kirjoitti kaksi vuotta myöhemmin loistavan Vieraat, mutta Suojattoman 160 sivussa jää liian moni langanpätkä irralleen.
Harri Kumpulainen: Jalkapallopääkaupunki
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet (1998 Otava, 288 s).
Aloitin kehutun Kuopio-sarjan sen ensimmäisestä osasta. Eletään 1930-luvun taitteen epävakaita vuosia. Sisällisodasta ei ole päästy alkuunkaan yli, ja tavallisia suomalaisia epäillään, kuulustellaan ja vangitaan aatteellisista syistä. Kuopiolainen nuori pari Anna ja Lassi Tuomi saa osansa aikojen kovuudesta. Kaikesta selvitään ja perhekin perustetaan. Yksittäisenä lukukokemuksensa Mustat morsiamet ei nouse keskitasoa ylemmäs, mutta asema sarjan aloittajana tekee siitä kiinnostavan.
Unohduksiin painuu
Italo Calvino: Näkymättömät kaupungit (1972 Tammi, suom. 1976 Jorma Kapari, 165 s).
Tovin tauolla ollut Italo Calvino –projektini jatkuu. Tavoitteena on lukea miehen koko suomennettu tuotanto ja nyt on yhdestätoista seitsemän luettu. Kirjoitan kokonaisuudesta aikanaan enemmän, mutta selvää on, ettei Näkymättömät kaupungit edusta parasta calvinoa.
Kommentit
Lähetä kommentti