Helmi Kekkonen: Vieraat (2016 Siltala, 195 s).
Eikö sinun kuuluisi ostaa kukat itse?
Mitä?
- Mrs. Dalloway, muistatko? Hän sanoi ostavansa kukat itse.
Kyllä Senja muisti. Virginia. Clarissa. Bond Street.
Äiti oli lukenut hänelle tuon romaanin iltasaduksi kauan sitten. Sen, ja muitakin. Oatesia, Munroa ja Atwoodia. Vimmaisia, älykkäitä tarinoita surullisista naisista ja onnettomista perheistä. Vasta vuosia myöhemmin Senja oli ymmärtänyt että siinä oli jotain outoa, että toisille lapsille luettiin jotain ihan muuta. Että toisten lasten äidit olivat jotain ihan muuta.
Onkohan suomalaisessa nykykirjallisuudessa meneillään aikakausi - sukupolvien välisen dynamiikan arkinen kuvaaminen? Tämän tyylisiä kirjoja on nimittäin tullut vastaan viime vuosina, ja suurin osa oikein hyviä. Antaa tulla lisää vaan.
Kun on taitava, sanomalla vähän voi kuvata paljon. Kun on kerrottavaa, pelkistetyillä ja yksinkertaisen arkisilla sanoilla ja lauseilla voi kertoa isoja asioita. Helmi Kekkosen Vieraat on lyhyestä mitastaan huolimatta täynnä vaiettuja tunnelukkoja ja karmivia salaisuuksia. Kirjaa ei silti ole ahdettu umpeen. Teksti hengittää ja tarvittaessa pidättää hengitystään. Mukana on hiljaisuutta ja sanomattomia asioita.
Mutta kun asiat alkavat muuttua, olivat ne sitten mitä asioita tahansa, sen huomaa usein liian myöhään, vasta silloin kun paljon on jo tapahtunut tai kun mitään ei enää tapahdu, kun elämä on vain pysähtynyt paikoilleen, kohtaan jossa kukaan ei haluaisi olla.
Keski-ikää lähestyvä Senja asuu puolisonsa Laurin kanssa, eikä yleensä tee tällaista, mutta nyt hän on halunnut kutsua ihmisiä illalliselle. Kutsun saavat Senjan äiti ja tämän mies, Laurin sisko, vanha ystäväpariskunta, uudempi tuttavuus leikkipuistosta, muutama Laurinkin tuttava. Senja haluaa valmistautua huolellisesti. Kutsutuilla on epäilyksensä omasta osallistumisestaan. Kaikki enemmän tai vähemmän myös ihmettelevät Senjaa.
He ovat tulleet koska tietävät mitä Senja tältä illalta haluaa ja tarvitsee (kaikki paitsi Nelli ja Karen, mutta heitä ei lasketa, he lähtisivät pian ja unohtaisivat yhtä nopeasti). Iloa, onnea, niitä hän tarvitsee, Tunteen siitä, että ihan tavalliset ja hyvät asiat ovat vielä mahdollisia, myös hänelle. Että kaikesta huolimatta hän on nainen joka voi kutsua läheisensä illalliselle. Että he ovat Laurin kanssa pariskunta jonka luona voi viihtyä.
Helteinen Helsingin kantakaupunki luo kirjaan pysähtyneen ja tiheän tunnelman. Kivikaupunki on varastoinut kesän lämmön ja vapauttaa sitä yötä myöten. Turhaa liikkumista ja ylimääräisen energian tuhlaamista kannattaa välttää. Kuumailmapallot lipuvat hitaasti taivaalla.
Helmi Kekkonen vaihtaa näkökulmaa ja kertojaa usein, mutta isot teemat säilyvät ja kantavat vaivatta koko tarinan. Äitiys sitoo tarinaa yhteen; yksinäisyys yhdistää ja erottaa kaikkia, vaikka he ovatkin tulossa yhteiseen illanviettoon. Vieraat on surullinen kirja. Sen ihmiset ovat vieraita, mutta eivät vain Senjan kutsuilla, vaan toisilleen, puolisoilleen, vanhemmilleen, lapsilleen, itselleen. Teksti on paikoin hengästyttävän upeaa, ja kylmien väreiden kohtia oli useita.
Äiti on oikeassa. Lauri oli ollut oikeassa. Mitä hän oli ajatellut? Miksi hän oli kuvitellut olevansa tähän valmis? Illallisia järjestivät onnelliset ihmiset, sellaiset jotka eivät itke ja pudottele laseja, joiden ajatukset ja muistot eivät räjähtele aamusta iltaan.
Eikö sinun kuuluisi ostaa kukat itse?
Mitä?
- Mrs. Dalloway, muistatko? Hän sanoi ostavansa kukat itse.
Kyllä Senja muisti. Virginia. Clarissa. Bond Street.
Äiti oli lukenut hänelle tuon romaanin iltasaduksi kauan sitten. Sen, ja muitakin. Oatesia, Munroa ja Atwoodia. Vimmaisia, älykkäitä tarinoita surullisista naisista ja onnettomista perheistä. Vasta vuosia myöhemmin Senja oli ymmärtänyt että siinä oli jotain outoa, että toisille lapsille luettiin jotain ihan muuta. Että toisten lasten äidit olivat jotain ihan muuta.
Onkohan suomalaisessa nykykirjallisuudessa meneillään aikakausi - sukupolvien välisen dynamiikan arkinen kuvaaminen? Tämän tyylisiä kirjoja on nimittäin tullut vastaan viime vuosina, ja suurin osa oikein hyviä. Antaa tulla lisää vaan.
Kun on taitava, sanomalla vähän voi kuvata paljon. Kun on kerrottavaa, pelkistetyillä ja yksinkertaisen arkisilla sanoilla ja lauseilla voi kertoa isoja asioita. Helmi Kekkosen Vieraat on lyhyestä mitastaan huolimatta täynnä vaiettuja tunnelukkoja ja karmivia salaisuuksia. Kirjaa ei silti ole ahdettu umpeen. Teksti hengittää ja tarvittaessa pidättää hengitystään. Mukana on hiljaisuutta ja sanomattomia asioita.
Mutta kun asiat alkavat muuttua, olivat ne sitten mitä asioita tahansa, sen huomaa usein liian myöhään, vasta silloin kun paljon on jo tapahtunut tai kun mitään ei enää tapahdu, kun elämä on vain pysähtynyt paikoilleen, kohtaan jossa kukaan ei haluaisi olla.
Keski-ikää lähestyvä Senja asuu puolisonsa Laurin kanssa, eikä yleensä tee tällaista, mutta nyt hän on halunnut kutsua ihmisiä illalliselle. Kutsun saavat Senjan äiti ja tämän mies, Laurin sisko, vanha ystäväpariskunta, uudempi tuttavuus leikkipuistosta, muutama Laurinkin tuttava. Senja haluaa valmistautua huolellisesti. Kutsutuilla on epäilyksensä omasta osallistumisestaan. Kaikki enemmän tai vähemmän myös ihmettelevät Senjaa.
He ovat tulleet koska tietävät mitä Senja tältä illalta haluaa ja tarvitsee (kaikki paitsi Nelli ja Karen, mutta heitä ei lasketa, he lähtisivät pian ja unohtaisivat yhtä nopeasti). Iloa, onnea, niitä hän tarvitsee, Tunteen siitä, että ihan tavalliset ja hyvät asiat ovat vielä mahdollisia, myös hänelle. Että kaikesta huolimatta hän on nainen joka voi kutsua läheisensä illalliselle. Että he ovat Laurin kanssa pariskunta jonka luona voi viihtyä.
Helteinen Helsingin kantakaupunki luo kirjaan pysähtyneen ja tiheän tunnelman. Kivikaupunki on varastoinut kesän lämmön ja vapauttaa sitä yötä myöten. Turhaa liikkumista ja ylimääräisen energian tuhlaamista kannattaa välttää. Kuumailmapallot lipuvat hitaasti taivaalla.
Helmi Kekkonen vaihtaa näkökulmaa ja kertojaa usein, mutta isot teemat säilyvät ja kantavat vaivatta koko tarinan. Äitiys sitoo tarinaa yhteen; yksinäisyys yhdistää ja erottaa kaikkia, vaikka he ovatkin tulossa yhteiseen illanviettoon. Vieraat on surullinen kirja. Sen ihmiset ovat vieraita, mutta eivät vain Senjan kutsuilla, vaan toisilleen, puolisoilleen, vanhemmilleen, lapsilleen, itselleen. Teksti on paikoin hengästyttävän upeaa, ja kylmien väreiden kohtia oli useita.
Äiti on oikeassa. Lauri oli ollut oikeassa. Mitä hän oli ajatellut? Miksi hän oli kuvitellut olevansa tähän valmis? Illallisia järjestivät onnelliset ihmiset, sellaiset jotka eivät itke ja pudottele laseja, joiden ajatukset ja muistot eivät räjähtele aamusta iltaan.
Kommentit
Lähetä kommentti