Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi (2011 WSOY, 157 s, suom. Kersti Juva).
”Englannin katumusta merkitsevän sanan remorse etymologia viittaa uuteen puraisuun, ja totisesti se tunne puree.”
Julian Barnesin Man Booker -palkitun romaanin Kuin jokin päättyisi päähenkilö Tony Webster muistelee nuoruuttaan 1960-luvun Lontoossa. Hän oli nuorempana hyvin epävarma itsestään ja tekemisistään, eikä tuntenut oloaan lainkaan kodikkaaksi ajan hengessä.
”Saatatte nyt kysyä: mutta eikö tämä ollut 60-lukua? Oli, oli, mutta vain joillekin ihmisille, vain joissakin osissa maata.”
Tony ja hänen koulutoverinsa Colin, Alex ja Adrian lähestyvät kasvuiän ilmiöitä filosofisella ja lukeneella otteella. Yhdessä heistä, Adrianissa, on jotakin, mikä erottaa hänet koulun muista oppilaista.
”Moni veti henkeä ja jokunen käänsi uhkarohkeasti päätä. Mutta kuten muutkin opettajat Hunt salli Adrianille erityisaseman. Kun me muut yritimme provokaatiota, se kuitattiin lapsellisena kyynisyytenä – josta siitäkin me kasvaisimme ulos. Adrianin provokaatiot, kas kummaa, otettiin vastaan hapuilevana totuuden etsintänä.”
Koulun jälkeen Tonyn, Adrianin ja muiden poikien yhteys katoaa kunkin lähtiessä omia teitään. Koska kirja on lyhyt, tapahtumien etenemisen tahti on välillä hurjaa. Puolentoista aukeaman aikana Tony lähtee kotoa työharjoitteluun ja päätyy ainoaksi eloonjääneeksi, kertomaan tarinaa.
”Onhan se elämä. On ollut saavutuksia ja on ollut pettymyksiä. Minut se on pitänyt liikkeellä, mutta en pane vastaan enkä hämmästy, jos muut näkevät asian toisin. Ehkäpä Adrian tavallaan tiesi mitä teki. Ei silti puhettakaan, että minä olisin mistään hinnasta jättänyt elämääni väliin, älkää käsittäkö väärin.”
Kaksiosaisen kirjan toinen puoli vie samaa tarinaa eteenpäin, mutta sävy muuttuu. Tony ei enää muistele vanhoja vaan yrittää nykyajassa selvittää, mitä oikein tapahtui. Kirjasta tulee paikoin armoton ajan kulumisen, kadonneen nuoruuden ja katumuksen tilitys.
”Ja nyt aloin ensimmäisen kerran tuntea yleisempääkin katumusta – jotakin itsesäälin ja itseinhon väliltä – koko eletystä elämästä. Alusta loppuun. Olin hukannut nuoruuteni ystävät. Olin menettänyt vaimoni rakkauden. Olin hylännyt kunnianhimoiset haaveeni. Olin karttanut elämässä kaikkea riesaa ja onnistunut – ja voi miten säälittävää se oli.”
Kuin jokin päättyisi on erinomaisesti rytmitetty tarina. Se etenee, mutta malttaa myös pysähtyä tärkeiden teemojensa äärelle. Henkilöhahmojen pohdinnat saivat minut myös nauramaan ääneen. Kirjan lyhyys väistämättä kuitenkin karsi Barnesin mahdollisuuksia kuvata henkilöitään, moni jäi maininnan tasolle. Se oli tietysti tarkoituskin, koska kirja kertoo ajan kulumisesta ja yhden miehen katumuksesta.
”Englannin katumusta merkitsevän sanan remorse etymologia viittaa uuteen puraisuun, ja totisesti se tunne puree.”
Julian Barnesin Man Booker -palkitun romaanin Kuin jokin päättyisi päähenkilö Tony Webster muistelee nuoruuttaan 1960-luvun Lontoossa. Hän oli nuorempana hyvin epävarma itsestään ja tekemisistään, eikä tuntenut oloaan lainkaan kodikkaaksi ajan hengessä.
”Saatatte nyt kysyä: mutta eikö tämä ollut 60-lukua? Oli, oli, mutta vain joillekin ihmisille, vain joissakin osissa maata.”
Tony ja hänen koulutoverinsa Colin, Alex ja Adrian lähestyvät kasvuiän ilmiöitä filosofisella ja lukeneella otteella. Yhdessä heistä, Adrianissa, on jotakin, mikä erottaa hänet koulun muista oppilaista.
”Moni veti henkeä ja jokunen käänsi uhkarohkeasti päätä. Mutta kuten muutkin opettajat Hunt salli Adrianille erityisaseman. Kun me muut yritimme provokaatiota, se kuitattiin lapsellisena kyynisyytenä – josta siitäkin me kasvaisimme ulos. Adrianin provokaatiot, kas kummaa, otettiin vastaan hapuilevana totuuden etsintänä.”
Koulun jälkeen Tonyn, Adrianin ja muiden poikien yhteys katoaa kunkin lähtiessä omia teitään. Koska kirja on lyhyt, tapahtumien etenemisen tahti on välillä hurjaa. Puolentoista aukeaman aikana Tony lähtee kotoa työharjoitteluun ja päätyy ainoaksi eloonjääneeksi, kertomaan tarinaa.
”Onhan se elämä. On ollut saavutuksia ja on ollut pettymyksiä. Minut se on pitänyt liikkeellä, mutta en pane vastaan enkä hämmästy, jos muut näkevät asian toisin. Ehkäpä Adrian tavallaan tiesi mitä teki. Ei silti puhettakaan, että minä olisin mistään hinnasta jättänyt elämääni väliin, älkää käsittäkö väärin.”
Kaksiosaisen kirjan toinen puoli vie samaa tarinaa eteenpäin, mutta sävy muuttuu. Tony ei enää muistele vanhoja vaan yrittää nykyajassa selvittää, mitä oikein tapahtui. Kirjasta tulee paikoin armoton ajan kulumisen, kadonneen nuoruuden ja katumuksen tilitys.
”Ja nyt aloin ensimmäisen kerran tuntea yleisempääkin katumusta – jotakin itsesäälin ja itseinhon väliltä – koko eletystä elämästä. Alusta loppuun. Olin hukannut nuoruuteni ystävät. Olin menettänyt vaimoni rakkauden. Olin hylännyt kunnianhimoiset haaveeni. Olin karttanut elämässä kaikkea riesaa ja onnistunut – ja voi miten säälittävää se oli.”
Kuin jokin päättyisi on erinomaisesti rytmitetty tarina. Se etenee, mutta malttaa myös pysähtyä tärkeiden teemojensa äärelle. Henkilöhahmojen pohdinnat saivat minut myös nauramaan ääneen. Kirjan lyhyys väistämättä kuitenkin karsi Barnesin mahdollisuuksia kuvata henkilöitään, moni jäi maininnan tasolle. Se oli tietysti tarkoituskin, koska kirja kertoo ajan kulumisesta ja yhden miehen katumuksesta.
Kommentit
Lähetä kommentti