Suositukseksi nousee
Simon Kuper & Stefan Szymanski: Soccernomics
Lukukokemuksina säilyvät
Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari (1973, suom. Juhani Lindholm 2015 Teos, 999 s). On hieman epäselvää, mitä viimeisen kahden kuukauden aikana tuli luettua. Thomas Pynchon ja erinomainen suomentaja Juhani Lindholm kuljettivat minua pitkin sodanaikaista ja -jälkeistä Eurooppaa. Matkalla kohtasimme valtavasti tapahtumia, henkilöitä, olentoja, kohtauksia, vaikka mitä. Aina en tiennyt missä olen.
Painovoiman sateenkaari on monessa mielessä suuri kirja. Ei se koko mitaltaan ole erinomaista, viihdyttävää tai edes hyvää tekstiä. Se on kuitenkin paljon enemmän kuin kertalukemisena välillä vähän liukuhihnamaisesti luetut kolmesataasivuiset perusromaanit. Tuskin jaksan koskaan lukea Painovoiman sateenkaarta kokonaan uudelleen, mutta varmasti palaan sen sivuille. Oikeastaan aika lailla sama, mihin kohtaan.
Ja jos jossain vaiheessa tuntuikin tuskaiselta ja turhauttavalta, sivulle 985 kannatti edetä monestakin syystä. Siitä alkavat Tiina Käkelä-Puumalan hienot jälkisanat.
Keltaiset esseet: Keltainen kirjasto tutkijoiden silmin. Toimittaneet Heta Pyrhönen, Sanna Nyqvist & Päivi Koivisto (2016 Tammi, 221 s). Kirjallisuustieteen jatko-opiskelijat pureutuvat esseissään Tammen Keltaisen kirjaston 13 maineikkaaseen romaaniin. Näkökulmat ovat virkistäviä, mutta kokoelman kiinnostavuus vaihtelee valitettavan paljon. Kirja kuitenkin onnistui yhdessä tavoitteessaan: tekee mieli paikata omia lukuisia aukkoja Keltaisen kirjaston katalogista.
Unohduksiin painuu
Veikko Huovinen: Siintävät vuoret (1959 WSOY, 87 s). Vahvasti symbolinen ja luonnonläheinen Kainuun erämaihin sijoittuva pienoisromaani pojan ja tytön matkasta vaarojen yli. Samaan Suuren Suomalaisen Kirjakerhon niteeseen (vuodelta 1981) kuuluu aiemmin lukemani erinomainen Koirankynnen leikkaaja. Valitettavasti Siintävät vuoret on päässyt sitä pahemmin vanhenemaan.
Kommentit
Lähetä kommentti