Heidi Köngäs: Hertta (2015 Otava, 285 s).
Heidi Köngäksen Hertan resepti on erinomainen: sopivassa suhteessa todellista historiaa ja mahdollista fiktiota. Tarina on todellinen. Se kertoo suomalaisista huippupoliitikoista aikana, jona maamme kohtalo oli vaakalaudalla. Mahdollista fiktiota ovat henkilöiden ajatukset ja motiivit, tunteet toisiaan kohtaan. Ne tuntuvat uskottavilta, mutta tulkinta on tietysti kirjailijan. Pienen ihmisen inhimilliset murheet sekoittuvat valtiotason maailmanpolitiikan tapahtumiin.
”Vaikeinta oli kestää tätä päämäärätöntä vankeutta. Se on kuin taikinaa, joka ei nouse. Kun olisikin joku tietty päivä, jota kohti aika kulkisi vääjäämättä, omalla painollaan. Seuraan sotatapahtumia, välillä yritin jopa piirtää omaa karttaa tapahtumista itärintamalla, mutta se löydettiin, ja istuin siitäkin. Nyt en enää jaksa seurata rintamaliikkeitäkään tarkkaan. Minulle riittää, että puna-armeija tulee, mutta kuinka pian.
Siitä kun näin mieheni viimeksi on kulunut kolme vuotta ja seitsemän kuukautta ja kuusitoista päivää. En laske päiviä, kärsin ne puutteenalaisena yhden kerrallaan.”
Kirjan kolmen näkökulman kerrontatekniikka toimii hyvin ja sujuvasti. Ääneen pääsevät lähes vuorotahtiin Hertta ja Leino, ja hieman harvemmin Riekki. He ovat kaikki todellisia historian henkilöitä. Kappaleet ovat lyhyitä ja teräviä, mutta muutamassa sivussa on paljon sisältöä.
Hertta on Hertta Kuusinen (1904-1974). Hän on jättänyt lapsensa Neuvostoliittoon, viettänyt Suomessa vuosia vankeudessa ja turvasäilössä ja noussut sitten maamme politiikan huipulle. Leino on Yrjö Leino (1897-1961), sittemmin rappiolle ajautunut ja unohdettu kommunistiministeri, joka hetken aikaa oli huipulla hallituksessa ja Hertta Kuusisen aviomiehenä. Riekki on Esko Riekki (1891-1973), kivenkova jääkäri, Valkoisen Suomen puolustaja ja kommunistien jahtaaja.
”Sanoin viimeksi Riekille, ettei tästä tule mitään, että lopetan, mutta hän ei päästä minua vaikkei itse enää edes ole Etsivän keskuspoliisin johdossa, vai mikä sen puljun nimi nyt on, joku Valtiollinen joku. Hän työnsi kainalooni sanomalehden, jonka välissä oli rahakuori ja vaati minua pysymään niin lähellä Herttaa kuin vain mahdollista.”
Tarina tekee siellä täällä vaivihkaisia selittäviä siirtymiä ajassa taaksepäin, mutta pääsääntöisesti edetään kronologisesti. Käsittelyssä ovat sotien ja vaaran vuodet, ja tapahtumat alkavat Hertan vapauduttua maanpetostuomiostaan vuonna 1939. Kirja päättyy vuoteen 1948.
Hertta on tarina rakkaudesta sekä oman elämän uhrauksista ja kuvaus kovista poliittisista ajoista. Kirjan vuosina politiikka ei ollut peliä, vaan siinä olivat kyseessä urat, vapaudet ja elämät. Heidi Köngäs tavoittaa mielestäni erinomaisesti ajan ilmapiirin. Nämä inhimilliset ihmiset olivat yhtäkkiä tilanteessa, joissa vaakalaudalla saattoi olla koko kansakunnan tulevaisuus. Samalla he olivat itse konkreettisessa hengenvaarassa. Silti vaikuttaa, että aate ja puolue menivät kaiken edelle.
Tiesin tietysti, miten Suomelle ja Neuvostoliitolle kävi noina vuosina. Muistin myös pääpiirteissään Hertta Kuusisen henkilöhistorian ja jotakin Yrjö Leinosta. Silti minua jännitti lukiessa. Heidi Köngäksen Hertta ei ollut viime vuonna Finlandia-ehdokkaana. En tiedä, miksi ei.
Heidi Köngäksen Hertan resepti on erinomainen: sopivassa suhteessa todellista historiaa ja mahdollista fiktiota. Tarina on todellinen. Se kertoo suomalaisista huippupoliitikoista aikana, jona maamme kohtalo oli vaakalaudalla. Mahdollista fiktiota ovat henkilöiden ajatukset ja motiivit, tunteet toisiaan kohtaan. Ne tuntuvat uskottavilta, mutta tulkinta on tietysti kirjailijan. Pienen ihmisen inhimilliset murheet sekoittuvat valtiotason maailmanpolitiikan tapahtumiin.
”Vaikeinta oli kestää tätä päämäärätöntä vankeutta. Se on kuin taikinaa, joka ei nouse. Kun olisikin joku tietty päivä, jota kohti aika kulkisi vääjäämättä, omalla painollaan. Seuraan sotatapahtumia, välillä yritin jopa piirtää omaa karttaa tapahtumista itärintamalla, mutta se löydettiin, ja istuin siitäkin. Nyt en enää jaksa seurata rintamaliikkeitäkään tarkkaan. Minulle riittää, että puna-armeija tulee, mutta kuinka pian.
Siitä kun näin mieheni viimeksi on kulunut kolme vuotta ja seitsemän kuukautta ja kuusitoista päivää. En laske päiviä, kärsin ne puutteenalaisena yhden kerrallaan.”
Kirjan kolmen näkökulman kerrontatekniikka toimii hyvin ja sujuvasti. Ääneen pääsevät lähes vuorotahtiin Hertta ja Leino, ja hieman harvemmin Riekki. He ovat kaikki todellisia historian henkilöitä. Kappaleet ovat lyhyitä ja teräviä, mutta muutamassa sivussa on paljon sisältöä.
Hertta on Hertta Kuusinen (1904-1974). Hän on jättänyt lapsensa Neuvostoliittoon, viettänyt Suomessa vuosia vankeudessa ja turvasäilössä ja noussut sitten maamme politiikan huipulle. Leino on Yrjö Leino (1897-1961), sittemmin rappiolle ajautunut ja unohdettu kommunistiministeri, joka hetken aikaa oli huipulla hallituksessa ja Hertta Kuusisen aviomiehenä. Riekki on Esko Riekki (1891-1973), kivenkova jääkäri, Valkoisen Suomen puolustaja ja kommunistien jahtaaja.
”Sanoin viimeksi Riekille, ettei tästä tule mitään, että lopetan, mutta hän ei päästä minua vaikkei itse enää edes ole Etsivän keskuspoliisin johdossa, vai mikä sen puljun nimi nyt on, joku Valtiollinen joku. Hän työnsi kainalooni sanomalehden, jonka välissä oli rahakuori ja vaati minua pysymään niin lähellä Herttaa kuin vain mahdollista.”
Tarina tekee siellä täällä vaivihkaisia selittäviä siirtymiä ajassa taaksepäin, mutta pääsääntöisesti edetään kronologisesti. Käsittelyssä ovat sotien ja vaaran vuodet, ja tapahtumat alkavat Hertan vapauduttua maanpetostuomiostaan vuonna 1939. Kirja päättyy vuoteen 1948.
Hertta on tarina rakkaudesta sekä oman elämän uhrauksista ja kuvaus kovista poliittisista ajoista. Kirjan vuosina politiikka ei ollut peliä, vaan siinä olivat kyseessä urat, vapaudet ja elämät. Heidi Köngäs tavoittaa mielestäni erinomaisesti ajan ilmapiirin. Nämä inhimilliset ihmiset olivat yhtäkkiä tilanteessa, joissa vaakalaudalla saattoi olla koko kansakunnan tulevaisuus. Samalla he olivat itse konkreettisessa hengenvaarassa. Silti vaikuttaa, että aate ja puolue menivät kaiken edelle.
Tiesin tietysti, miten Suomelle ja Neuvostoliitolle kävi noina vuosina. Muistin myös pääpiirteissään Hertta Kuusisen henkilöhistorian ja jotakin Yrjö Leinosta. Silti minua jännitti lukiessa. Heidi Köngäksen Hertta ei ollut viime vuonna Finlandia-ehdokkaana. En tiedä, miksi ei.
Kommentit
Lähetä kommentti