Suosituksiksi nousevat:
Jonathan Franzen: Purity.
Bernard Malamud: Tuomittu.
Lukukokemuksina säilyvät
Italo Calvino: Paroni puussa (1957 Tammi, 248 s). Italo Calvino –projektini osa 3/12; tavoitteena lukea italialaiskirjailijan koko suomennettu tuotanto. Kirjoitan lopuksi niistä enemmän. Ihastuttava kirja, sujuva ja mukaansatempaava. Biagio kertoo puuhun muuttaneen veljensä ja koko perheensä tarinan 1700-luvun aatelisessa Italiassa. Tässä on paljon pinnan alla ja varmasti jokaisella lukijalla on oma tulkintansa, mistä tarinassa on kyse.
Joel Haahtela: Lumipäiväkirja (2008 Otava, 190 s). Oikeusoppinut keski-ikäinen mies kamppailee elämänhallintansa kanssa. Hän ajautuu kohtaamaan länsisaksalaisen 1970-luvun terroriliikkeen entisen rakastettunsa kautta. Ensimmäinen Haahtelan kirja, jonka luin. Pidin kielestä ja henkilökuvauksesta, mutta kokonaisuus jäi etäiseksi. En saanut riittävästi otetta.
Gary Imlach: My Father And Other Working-Class Football Heroes (2005 Yellow Jersey Press, 232 s). Kirjoittaja kiinnostuu isänsä Stewart Imlachin äkillisen kuoleman jälkeen tämän jalkapallourasta. Skotlantilainen Imlach pelasi lyhyehkön uran huipputasolla 1950- ja -60 –luvuilla. Tarinasta tulee viehättävä matka sen ajan Englantiin. Jalkapallo oli työläisammatti muiden joukossa, mutta sitä tehtiin suurella intohimolla.
Audrey Magee: Sopimus.
Jo Nesbo: Verta lumella II (2015 Johnny Kniga, 272 s). Verta lumella -sarjan itsenäisenäkin teoksena toimiva kakkososa oli ensimmäistä parempi. Huumekuviohuijaukset, palkkamurhaajat, ajojahti, piiloutuminen, väkivalta ja ovelat käänteet ovat ehtaa jännäriainesta. Kirja nousi mielenkiintoisen kerronnan ja hyvin kuvatun pohjoisen miljöön ansiosta lajityyppinsä hyväksi edustajaksi.
Unohduksiin painuu
Tuomas Nyholm: Jarkko Ruutu. Jumalainen näytelmä (2015 Otava, 463 s). Kiistanalaisen jääkiekkoilijan urheilu-uran tilinpäätös oli kiinnostavaa luettavaa. Muistin ison osan tapahtumista, ja olisinkin kaivannut vähemmän niiden kertaamista, enemmän sellaista mitä ei ole aiemmin kerrottu. Jumalaista näytelmää on mainostettu poikkeukselliseksi urheilukirjaksi, mutta olen eri mieltä.
Kommentit
Lähetä kommentti