Audrey Magee: Sopimus (2015 Atena, 332 s, suom. Heli Naski)
Eletään 1940-luvun Natsi-Saksassa. Peter Faber on nuori opettaja, joka on määrätty voitokkaasti etenevän Saksan armeijan jalkaväkeen ensin Ranskan rintamalle ja nyt valtaamaan Neuvostoliittoa. Katharina Spinell on nuori berliiniläinen, joka asuu äitinsä ja isänsä talossa. Tohtori Weinart on Natsipuolueen mahtimies Berliinissä. Hän on ottanut Spinellin perheen suosioonsa.
Spinellien hyvä asema natsismin uhoa uhkuvassa Berliinissä perustuu osin Katharinan ja Peterin sopimukseen. Vaikka he eivät ole koskaan tavanneet, nuoret päättävät solmia avioliiton. Peter saadakseen pidemmän loman itärintaman kauheuksista; Katharina turvatakseen elämänlaatunsa ja saadakseen mahdollisesti myöhemmin sotasankarin leskeneläkkeen. Puolueen rodunjalostusohjelma mahdollistaa järjestelyn.
Peter ja Katharina tapaavat kerran, ihastuvat ja rakastuvatkin. Pääasiassa tarinaa kerrotaan kuitenkin reaaliaikaisesti kahdessa paikassa. Ensin ollaan voitokkaissa tunnelmissa, kun rintamalinja työntyy kohti itää ja toisaalla Berliinissä nautitaan natsismin saavutuksista. Sitten kaikki muuttuu: Saksan ja Peterin sota muuttuu Staliningradin piirityksen kauheudeksi, ja lopulta liittoutuneiden joukot saavuttavat Berliininkin ja Spinellien kotioven.
Dialogi kuljettaa tarinaa, ja tapahtumat etenevät vauhdikkaasti. Audrey Mageen teksti on mielenkiintoista. Sodan käänteet, ihmisten ajatukset, riemut ja kauheudet paljastuvat vaivihkaa. Toisaalta, kun julmat ja järkyttävät asiat kerrotaan, ne ovat sivuilla kaunistelemattomina. Ratkaisu toimii hyvin: lukija tietää ja aavistaa enemmän kuin kertoja kertoo tai päähenkilöt osaavat kuvitella. Tarinassa on uhan tuntua. Berliinin juutalaisten kohtalo kuvataan ilman juutalaisia, mikä tekee siitä karmivamman.
Sopimus on aika simppeli kirja. Katharina on uskomattoman naiivi ja sotilaat epäaidon tuntuisia kyseenalaistaessaan oloaan syvällä itärintamalla, Venäjän arojen pakkasessa. Naiivius ja yksinkertainen kerronta on varmasti tarkoin valittu tyylikeino, ja etenkin alussa toimiikin hyvin. Myöhemmin se alkaa kyllästyttää, vähän ärsyttääkin. Arvioisin, että kirjasta jopa yhdeksänkymmentä prosenttia on dialogia, mikä on omaan makuuni liikaa.
”Minulle se on tärkeää.”
”Miksi se on sinulle niin pirun tärkeää?”
”Meidän täälläoloomme on syy, eikö niin?”
”Kyllä, se, että olemme sotilaita.”
”Ei, Fuchs, me olemme täällä hävittämässä kommunistit ja juutalaiset Venäjältä. Jotta minun vaimollani ja lapsellani on parempi tulevaisuus.”
”Ei se ole niin yksinkertaista.”
”Helvetti, tee siitä niin yksinkertaista.”
Kirjan hurjan dramaattinen loppu saa henkilökuvauksen tuntumaan syvällisemmältä kuin edeltävillä sivulla. Loppu muistuttaa lukijaa, mistä tarinassa oli kyse, sopimuksesta. Loppu jätti minut kirjan puutteista huolimatta pohtimaan, oliko Sopimus sittenkin parempi kirja kuin lukiessa tuntui. Ainakin Katharina ja Peter jäivät vahvasti mieleen.
Eletään 1940-luvun Natsi-Saksassa. Peter Faber on nuori opettaja, joka on määrätty voitokkaasti etenevän Saksan armeijan jalkaväkeen ensin Ranskan rintamalle ja nyt valtaamaan Neuvostoliittoa. Katharina Spinell on nuori berliiniläinen, joka asuu äitinsä ja isänsä talossa. Tohtori Weinart on Natsipuolueen mahtimies Berliinissä. Hän on ottanut Spinellin perheen suosioonsa.
Spinellien hyvä asema natsismin uhoa uhkuvassa Berliinissä perustuu osin Katharinan ja Peterin sopimukseen. Vaikka he eivät ole koskaan tavanneet, nuoret päättävät solmia avioliiton. Peter saadakseen pidemmän loman itärintaman kauheuksista; Katharina turvatakseen elämänlaatunsa ja saadakseen mahdollisesti myöhemmin sotasankarin leskeneläkkeen. Puolueen rodunjalostusohjelma mahdollistaa järjestelyn.
Peter ja Katharina tapaavat kerran, ihastuvat ja rakastuvatkin. Pääasiassa tarinaa kerrotaan kuitenkin reaaliaikaisesti kahdessa paikassa. Ensin ollaan voitokkaissa tunnelmissa, kun rintamalinja työntyy kohti itää ja toisaalla Berliinissä nautitaan natsismin saavutuksista. Sitten kaikki muuttuu: Saksan ja Peterin sota muuttuu Staliningradin piirityksen kauheudeksi, ja lopulta liittoutuneiden joukot saavuttavat Berliininkin ja Spinellien kotioven.
Dialogi kuljettaa tarinaa, ja tapahtumat etenevät vauhdikkaasti. Audrey Mageen teksti on mielenkiintoista. Sodan käänteet, ihmisten ajatukset, riemut ja kauheudet paljastuvat vaivihkaa. Toisaalta, kun julmat ja järkyttävät asiat kerrotaan, ne ovat sivuilla kaunistelemattomina. Ratkaisu toimii hyvin: lukija tietää ja aavistaa enemmän kuin kertoja kertoo tai päähenkilöt osaavat kuvitella. Tarinassa on uhan tuntua. Berliinin juutalaisten kohtalo kuvataan ilman juutalaisia, mikä tekee siitä karmivamman.
Rannekellonipun alla hän näki kultakoristeisen, mustan täytekynän, jonka nipistimeen oli kaiverrettu nimi Samuel.
”Voin poistaa nimen”, panttilainaaja sanoi.
”Sitten se olisi täydellinen.”
”Tahtoisitteko tilalle toisen nimen?”
”Peter.”
Hän antaisi sen Peterille jouluna.
Sopimus on aika simppeli kirja. Katharina on uskomattoman naiivi ja sotilaat epäaidon tuntuisia kyseenalaistaessaan oloaan syvällä itärintamalla, Venäjän arojen pakkasessa. Naiivius ja yksinkertainen kerronta on varmasti tarkoin valittu tyylikeino, ja etenkin alussa toimiikin hyvin. Myöhemmin se alkaa kyllästyttää, vähän ärsyttääkin. Arvioisin, että kirjasta jopa yhdeksänkymmentä prosenttia on dialogia, mikä on omaan makuuni liikaa.
”Minulle se on tärkeää.”
”Miksi se on sinulle niin pirun tärkeää?”
”Meidän täälläoloomme on syy, eikö niin?”
”Kyllä, se, että olemme sotilaita.”
”Ei, Fuchs, me olemme täällä hävittämässä kommunistit ja juutalaiset Venäjältä. Jotta minun vaimollani ja lapsellani on parempi tulevaisuus.”
”Ei se ole niin yksinkertaista.”
”Helvetti, tee siitä niin yksinkertaista.”
Kirjan hurjan dramaattinen loppu saa henkilökuvauksen tuntumaan syvällisemmältä kuin edeltävillä sivulla. Loppu muistuttaa lukijaa, mistä tarinassa oli kyse, sopimuksesta. Loppu jätti minut kirjan puutteista huolimatta pohtimaan, oliko Sopimus sittenkin parempi kirja kuin lukiessa tuntui. Ainakin Katharina ja Peter jäivät vahvasti mieleen.
Kommentit
Lähetä kommentti