Syyskuussa 2015 luetut





Suositukseksi nousee

Kari Hotakainen: Henkireikä (2015 Siltala, 200 s). Kari Hotakaisen tuotanto on ollut aina läsnä.  Nyt on taas oikein hyvän kirjan vuoro. Se kertoo epätoivosta, yksinäisyydestä ja rikoksesta. Kuin vanhat liekit roihahtaisivat uudestaan Hotakainen kuvatessa, kuinka me kaikki voisimme syyllistyä tappoon, ei murhaan.


Lukukokemuksina säilyvät

Riikka Ala-Harja: Kevyt liha (2015 Like, 216 s). Suoraviivainen ja kursailematon tarina teatterista, eroperheistä, yksinäisyydestä, ruumiin ja mielen kontrollista. Ala-Harjasta on tullut vuosien saatossa eräänlainen luottokirjailijani; taso säilyy vakaana, ja ehkä jonakin päivänä tulee nappisuoritus.

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet (2013 Gummerus, 288 s). Lapsen ja nuoren tarkastelukulmasta kirjoitettu siirtolais- ja kasvuromaani Zimbabwen slummeista Amerikan collegeihin. Kun kieli on erinomaista, asetelma taitava, henkilöt hyvin kuvattu, niin miten ihmeessä lopputuloksena on vain keskitason kirja?



Unohduksiin painuvat

Roope Lipasti: Linnan juhlat (2015 Atena, 283 s). Mainioiden, arkisten, tarkkanäköisten, erittäin hauskojen Rajanaapurin ja Perunkirjoituksen jälkeen Linnan juhlat tuntui valjulta. Asetelma oli mielestäni liian keinotekoinen.

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana (2014 Noxboox, 213 s). Traaginen tarina, joka yrittää filosofiaa ja kasvukertomusta yhdistämällä selittää kouluampumiseen johtavia tapahtumia. Yrittää ehkä liikaa, eikä siksi oikein avautunut minulle.


Kommentit