Heinäkuussa 2015 luetut

Suosituksiksi nousevat

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1-3 (1959, 1960 ja 1962 WSOY, 1046 s). Pitkään hyllyssä ollut projekti, mutta hyvää kannatti odottaa. Nousi ainakin toistaiseksi vuoden parhaimpien kirjojen listalle, ja haluan kirjoittaa jossain yhteydessä tästä lisää. Katsoin myös uudelleen Tarja Halosen kiinnostavia ajatuksia kirjasta.

Lauantaiseura: Tamminiemen pesänjakajat (1981 Gummerus, 207 s). Sain tähän innoituksen Maarit Tyrkön mainiosta Tyttö ja nauhuri –kirjasta. Suosituksen edellytyksenä on kiinnostus 35 vuoden takaisiin poliittisiin toimijoihin, mutta teos luo myös mielenkiintoisen ajankuvan.

Lukukokemuksina säilyvät

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (2014, 543 s). Lukuromaani. Kirjoitan tästä oman tekstin elokuussa.

Aki Ollikainen: Musta satu (2015 Siltala, 156 s). Lukuisista suosituksista ja kehuista huolimatta Ollikainen ei toisellakaan romaanillaan nouse suosikkieni joukkoon. Synkkä tarina, tiukkaa tekstiä.

Unohduksiin painuvat

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys (2010 WSOY, 327 s). Nuoren ja palkitun italialaiskirjailijan paljon luetussa teoksessa oli eväitä koskettavaan kasvu- ja rakkaustarinaan, mutta minulle tämä jäi ontoksi kokemukseksi.

Dennis Lehane: Likaista rahaa (2014 Tammi, 204 s). Vanha suosikkidekkaristini, mies Menneisyyden otteen ja Suljetun saaren takana, on viime vuosina pudonnut aika tavanomaiselle tasolle ja tylsiin aiheisiin.

David Millar: Racing through the dark (2012 Touchstone, 346 s). Lukuhistoriassani on jo aika pino pyöräily-, Tour de France - ja dopingaiheisia kirjoja. Tämä ei nouse niistä esiin, ja viimeksi mainittu aihealuekin alkaa olla koluttu.

Raimo Pesonen: Automies (2014 Siltala, 147 s). Lupaava asetelma, jossa mies ajaa pakulla pitkin Suomea arkea havainnoiden ja elämää miettien ei lopulta kuitenkaan johtanut unohtumattomaan lukukokemukseen.